• English
  • Svenska
  • Suomi

Because communication is global

YRITYS

Translatum Oy on suomalainen käännöstoimisto. Tehtävämme on kertoa teidän tarinanne maailmalle! Meiltä saat monipuoliset käännöspalvelut ja monia mielenkiintoisia lisäarvopalveluita.

Olemme yksi alan suurimmista kotimaisista toimijoista. Markkinoilla lisääntyvä ulkoistaminen ja keskittäminen vaativat käännöspalvelujen toimittajalta tukevaa asemaa, taitoa ja tekijöitä – ja niitä meiltä Translatumista löytyy. Tavoitteenamme on kasvaa yhä useamman asiakkaan strategiseksi kumppaniksi ja tarjota todellisia, aikaa ja rahaa säästäviä ratkaisuja kaiken käännettävän materiaalin versiointi-, käännös- ja julkaisuprosessin hallintaan.

Translatum aloitti toimintansa, kun Risto Kuosmanen perusti sen toiminimenä vuonna 1996. Vuoden 2001 alussa yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi. Vuosituhannen alkuvuodet olivat voimakkaan kasvun aikaa - toimintamme laajeni Tampereelta Helsinkiin ja myös lahden toiselle puolelle Tallinnaan.

Nykyään palveluksessamme on noin 25 käännösalan ammattilaista, ja laajaan yhteistyökumppaniemme verkostoon kuuluu yli 400 alan asiantuntijaa. Kehitämme jatkuvasti käännöspalvelukonseptiamme ja sitä tukevia teknisiä ratkaisuja, kuten omaa projektinhallintatuotettamme Navitepia.

Asiakkaamme edellyttävät, että käännösprojektit sujuvat jatkuvasti nopealla aikataululla ja edullisin kustannuksin. Haasta sinäkin meidät ja ota yhteyttä.